09
syyskuuta 2015
Varastonhallinta koostuu useasta pienestä tekijästä, jotka yhdessä vaikuttavat suuresti liiketoiminnan tehokkuuteen. Tehottomuuden taustalla ovatkin usein toistuvat, manuaaliset työvaiheet. Kun kiireisen työntekijän vastuulla on tietojen syöttö ja varastokirjanpito järjestelmiin, syntyy väistämättä tehottomuutta inhimillisten virheiden ja epätarkkuuden takia: muun muassa paperiset keräilylistat ja varastosaldojen jatkuva pieni heittely aiheuttavat epätarkkuutta, jonka kokonaissumma voi yllättää.
Tunnista pullonkaulat varastonhallinnassa
Huonosti toimiva varasto ei vaikuta vain tavaran hitaampaan kiertoon: prosessilla on monia vaikutuksia, jotka sekä alentavat kiertävän tavaran arvoa että aiheuttavat vaivaa muille toiminnoille, kuten asiakaspalvelulle. Huono varastonhallinta aiheuttaa haittaa muun muassa seuraavilla tavoilla:
- Varastointikustannukset kasvavat
- Varastotilasta on pulaa
- Varaston kiertonopeus vaihtelee
- Jälkitilausten lukumäärä kasvaa
- Pilaantuneiden tai vanhentuneiden tuotteiden määrä kasvaa
- Hävitään suorissa tuloissa, kun peruutettujen tilausten määrä kasvaa
- Asiakastyytyväisyys laskee
Lue, miten tehostat varastonhallintaa mobiilipäätteillä blogista Kustannussäästöjä varastonhallintaan mobiilipäätteillä.
Tehokkaalla varastonhallinnalla lisää kilpailukykyä!
Tehokas varastonhallinta tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikki liikkuva ja varastoitu tavara eli arvokas omaisuus saadaan optimaalisesti kiertämään niin, että virheet, viiveet, poikkeukset ja epätarkkuudet syövät mahdollisimman vähän tulevista rahavirroista. Toimiva varastonkierto pistää hyvän kiertämään myös ihmisten keskuudessa: asiakassuhteet pysyvät hyvinä, työntekijät voivat keskittyä olennaiseen ja aikaa jää poikkeustilanteiden tehokkaalle hoidolle. Lopullisen tuloksen määrää lopulta se, miten saumattomasti myynti, tuotanto ja varasto saadaan synkronoitua yhteen.
Kaipaako teidänkin yrityksenne ratkaisua, jolla tehoton vasrastonhallinta käännetään tuottoisaksi? Lue lisää varastonhallinnan ratkaisusta sivuiltamme tai ota meihin yhteyttä.
Voit myös lukea lisää aiheesta maksuttomasta oppaastamme: "Kohti tehokkaampaa varastonhallintaa".